perjantai 6. joulukuuta 2013

Surffipäiväkirja, luku 1


Noniin, ruoansulatuskanavan loppuosa ei falskaa enää joten takaisin harrastusten pariin.

Eilen etsiydyin Gerupukin lahdelle, missä piti olla isompia mutta silti aloittelijalle sopivia aaltoja. Surffispottiin päästäkseen pitää mennä veneellä lahden yli, ja jostain piti löytää seuraa jakamaan tästä aiheutuvia kustannuksia.
Aika pian törmäsinkin saksalaisiin Johannekseen ja Tinaan, jotka olivat samoissa aikeissa. Jostain kulman takaa pelmahti myös venekippari joten saatiin kulut jaettua, ja ei muuta kun aalloille.

Ja huhhuh minkä kokoisia aaltoja!! Virallinen mitta taisi olla 1.8 metriä mutta olisin itse veikannut varmaan 3 metriä. Joka tapauksessa täysin toista kaliiberia kuin rannan polvenkorkuset harjoitusaallot joihin olin tottunut. Pelkästään aaltojen murtumisesta kuuluva ääni sai kylmät väreet pintaan.. Olin sen verran sekavissa jännityksen ja pelon sekaisissa tiloissa, että jäin alkuun kauemmaksi katsomaan miten homma toimii, enkä yrittänytkään ottaa yhtään aaltoa. Johannes ja Tina sen sijaan suuntasivat suoraan aalloille..

Noh ei aikaakaan kun Tina meloo takaisin, hän oli kaatunut ja jäänyt aaltojen möyhennykseen. Tätähän sattuu mutta Tina oli sitä mieltä että ei kiitos tänään enää! Noilla aalloilla kun pannuttaa efekti on sama kuin menisi pesukoneesta läpi.. Seuraavana takaisin tulee Johannes, hänkin oli kaatunut heti ekalla aallolla ja rikkonut samassa rusikoinnissa lautansa! Eli ei mennyt ihan nappiin se reissu. Jouduttiin palaamaan tyhjin käsin.

Ei kuitenkaan annettu periksi vaan tänään lähdettiin uudestaan kokeilemaan onnea aaltojen kanssa, ja palkattiin vielä paikallinen guru jeesaamaan. Jännitti aivan p*rkeleesti mennä aaltojen sekaan eilisen jälkeen, mutta onneksi tänään aallot olivat 'vain' 1.5 metrisiä, eivätkä murtuneet giljotiinimaisesti vaan rauhallisemmin, eli sopivampaa surffaukseen! Shalemin neuvojen ja pienen työntöavun ansiosta parin tunnin aikana onnistuinkin saamaan 3 aaltoa, pitkiä yli 10 sek rideja! täytyy olla erittäin tyytyväinen tällä kokemuksella!

Tämänpäiväisen session jälkeen oon nyt saanu sellaisen kipinän tähän lajiin että matkustus surffirantoja kauemmas saa kyllä jäädä hetkeksi! Alkuhan on hauskin vaihe kaikissa lajeissa, kun kehittyy vielä nopeasti. Joten nautitaan nyt siitä...

5 kommenttia:

  1. Hello Tuukka! Hyviä vinkkejä irtoo sun blogista..:) Täältä tullaan, tosin ei vaan olla ihan varmoja vielä minne päin Indoja. Jakartaan on lennot huomenna mutta sinne ei huvita nyt jäädä pyöriin kahden edellisen suurkapupungin väsyttämänä. Ootko sä viel Lombokissa?

    S&M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ootte kaupungeista väsyny ni pangandaran vois olla aika hyvä spotti myös teille.. Oon nyt balilla Canggun rannalla surffaamassa, aattelin olla täällä ainakin viikon vielä... Jaavalle en oo tulossa, mun puolesta voidaan nähdä vaikka täällä balilla. Gilit on vielä näkemättä, ja nusa lembongan kuulostaa myös hyvältä...

      Poista
    2. Tai sit käytte tsekkaa yogyakartan ja sielt suoraa tänne balille, lennot on 15€ luokkaa. Jaavalla siirtyminen paikasta toiseen vie aina käytännössä yhen päivän.. 4 viikkoo on lyhyt aika!

      Poista
  2. Skipattiin jaava ja kaupungit suoraan, nyt ollaan Lombokissa Kuta Beachilla, joka on ilmeisesti ihan erilainen kun Balin vastaava.. tääl ei oo paljoo ketää! Balille aateltiin tulla vasta ihan lopuks ku lennot lähtee sieltä. Mites ois joulu Gili Islandseilla..? Ja mikäs se nusa lembongan on?

    VastaaPoista
  3. Ai te menitte sinne! No hitto. Vuokratkaa mopo!:) mun täytyy olla täällä Balilla vielä ens viikon puolelle viisuminpidennystä varten. Saattaisin just ehtiä jouluks gileille. Nusa lembongan on saari Balin eteläpuolella, luulisin et aika lailla samantyyppinen ku noi gilit, paitsi et siel voi surffata:) en tiiä oikeestaa enempää mitä wikitravel kertoo..

    VastaaPoista