Kuukausi takana

Naissa maisemissa vietetty viime paivat. Ei paha..

Samaisella rannalla on bambusta kyhatty ravintola, jonka menun ainoa vaihtoehto on "catch of the day". No muuta ei kylla tarvitsekaan. Hinta? 2e.

Mopolla kruisaillessa saa varoa milloin mitakin, eika vahiten naita lehmia Lombokilla. Onneksi liikenne muuten on erittain rauhallista verrattuna Jaavaan.

Ihan OK ilta Pangandaranissa

Ihan OK jyrkanne Balilla, moposeikkailujen loydoksia...

Tallaista myytavana Yogyakartan elaintorilla. Huomaa psykedeelisesti varjatyt kananpojat.

Polloja ja Gekkoja kaupan samaisella torilla.

Merapin rinteelta aamunkoiton aikaan. Taustalla Lawu-tulivuori, jonne hindut kapuavat meditoimaan...

Merapin kraaterin reunalta. Takana nakyva huippu on n. 20m korkeammalla mutta sinne paaseminen olisi vaatinut itsesuojeluvaiston taydellista puutosta, tai kiipeilyvalineistoa...

Normi Indonesialainen syottola

Josta sai tallaista ruokaa... Vaaleenpunaset raksut on tietaakseni keitettya katkaravun kuorta tms. Ihme kylla minkaanlaista turistiripulia en oo vielakaan onnistunut saamaan.

 

Jakartan liikennekaaos. Huomaa koulutytot lunkisti ylittamassa tieta.

Lempiruoka satay ayam, eli kanavarras, valmistumassa. Laatu tosin vaihtelee, joskus osa paloista on maksaa, janteita yms..

Yks tulivuorikraateri alkumatkasta. Asfalttitieta pitkin perille, joten ei juuri saavutuksen tunnetta.

Lomapohdintaa...

Varvasmurtuma taisi onneksi olla väärä diagnoosi. Kipu on hellittänyt jo huomattavasti.

Muutamia havaintoja:

Maanantaina kiinalaisia turisteja kuljettanut minibussi suistui rotkoon täällä Balilla, samoilla nurkilla missä oon ajellu skodellakin. Seurauksena 6 kuolonuhria, loput kyydissä olleet vammautuivat enemmän tai vähemmän. Juuri äsken taisin blastata näistä minidösistä. Pirulaiset kun ajavat tuhatta ja sataa, yrittäen saada mahdollisimman monta keikkaa päivälle. Ja tietenkin nuo kotterot ahdetaan niin täyteen kuin mahdollista. Vältän viimeiseen asti.

Merapi-tulivuori oli ampunut tuhkapilven 2 kilsan korkeuteen ja 30km päähän 4 päivää sen jälkeen, kun kävimme sitä ihmettelemässä. Huhhuh. Myönnetään näin jälkikäteen että ei ehkä turvallisimmasta päästä se reissu. (myös HS mainitsi asiasta).

Indonesiassa on kuollut 3 ihmistä lintuinfluenssaan (h5n1) tänä vuonna. Kun ottaa huomioon että täällä on kanoja hatusta vetäen n. 100-500 miljoonaa, täytyy todeta että h5n1 lienee murheista vähäisempiä(ja liiotelluimpia).

Naapurihuoneen aussipariskunta aikoo ostaa puolet kämpästä itselleen ja asustaa siinä miehen mukaan niin kauan kuin 50 tonnin säästöt riittää. Se muuten riittää aika monen talven yli. Näin vaatimattomalle suomalaiselle tuntui erikoiselta että äijä mainitsi tilinsä saldon ennen nimeään. Meilläpäin pidettäisiin rehvastelijana. Tällaista vaikutelmaa en kuitenkaan kaverista saanut, tapa ja äänensävy millä hän asian ilmaisi oli sama kuin päivän surffikeleistä puhuttaessa.

Mikäli säiden valtias sallii (eli pyykit on kuivuneet) lähden huomenna jatkamaan matkaa. Tämä Balin Bingin beach oli juuri sopiva paikka lyhyeen laiskotteluun( ja surffaukseen jos en olisi niin huono). Oma parveke suoraan merelle, 13 egee yö. Paikallisten omistama, joten rahat toivottavasti jäävät tänne.

Tämän rantasipaleen vika on kuitenkin siinä että ihmiset täällä ovat lomalla, omissa oloissaan. Itse taas olen matkalla, joten en koe kuuluvani joukkoon. Todennäköisesti riipaisen viereiselle Lombokin saarelle. Siellä pitäisi sataakin vähemmän.
 

Suunnittelematon pysähdys

Mursin todennäköisesti varpaan tänä aamuna. Joten ainakaan viikkoon tuskin liikun mihinkään kauemmas tai teen mitään kummempaa. Mikä ei toisaalta ole ollenkaan huono asia.

Jaava nähty?

Eilen herätyskello soi 3:30, sillä en ollut vielä saanut tarpeekseni auringonnousuista tulivuorimaisemissa. Tällä kertaa tiedossa oli helpompi tapaus sillä suositulle näköalatasanteelle vuoren rinteellä pääsee myös autolla ja tasanteelta avautuva maisema löytyy monesta postikortista ja Indonesiaa mainostavasta prujusta. Itse päätin kuitenkin kävellä, olosuhteet olivat täydelliset. Täysikuu kirkkaalla taivaalla, viileässä vuoristoilmassa.

Näköalatasanteella oli jo melkoinen lauma turisteja virittelemässä kameroitaan. Ylemmäksi huipulle asti olisi myös päässyt, mutta en olisi ehtinyt sinne ennen auringonnousua.  Halusin kuitenkin nauttia maisemasta yksin joten kapusin vuorenrinnettä hiukan sivummalle josta löytyi rauhallisempi spotti. Kuten Merapilla, täälläkin olosuhteiden suhteen kävi tuuri. Juuri ennen auringonnousua kaukana näkyvä Semeru-tulivuori päästi ilmoille pienen purkauksen, ja samaan aikaan sen rinteillä oli ukkosmyrsky! Jäätävän upea näky!

Lähdin vielä samana päivänä eteenpäin Banyuwangiin Jaavan itärannikolle, ja perillä lopulta 9 tunnin bussissa suoritettujen istumalihasharjoitusten jälkeen.  Toiveena oli sieltä käsin käydä katsomassa kilpikonnien touhuja Sukamadessa. 100km matka sinne ja takaisin olisi vaatinut 4wd autoa, ja hintapyyntö tästä oli veret seisauttavat 1.5 miljoonaa(100 €), eikä se siitä laskenut tinkimisestä huolimatta. En löytänyt ketään muuta halukasta lähtijää jakamaan kuluja, joten jäi tekemättä. Sukamadeen olisi ollut teoriassa mahdollista mennä 'julkisilla'(kuorma-auton lavalla) mutta tämä olisi ollut vähintäänkin seikkailu. Olisin varmaan kokeillut sitä ellei kulunut viikko olisi jo ollut aika hektistä paikasta toiseen siirtymistä ja vuorille kiipeämistä lyhyillä yöunilla.

Kilpikonnat jäivät siis tällä kertaa näkemättä, ja hyppäsin Balille menevälle lautalle. Jaavaa on tutkittu nyt kolmisen viikkoa, ja monta mielenkiintoista paikkaa jäi silti näkemättä. Vielä  17507  saarta jäljellä. Tällä menolla kaikki saaret olisi tutkittu ennen juhannusta vuonna 3068.

Tätä kirjoittaessa olen jo bussissa matkalla Denpasariin. Sieltä ajattelin mennä Kutan rannalle, joka on supersuosittu pakettikohde mutta toimisi hyvänä tukikohtana viettää hetki 'lomaa matkustamisesta' ja jos liikenne näyttää inhimilliseltä, tutkia mopolla saarta tarkemmin.

Banyuwangin torilla kävin hauskan 'keskustelun' myyjän kanssa:
-Where you from sir?
-Finland
-Oh, is it close to England? (Jostain syystä lähes kaikki kysyvät tätä, ehkä he kuulevat väärin ja luulevat minun sanoneen England)
-No, its in Northern europe, Scandinavia..
-Okay who is king of Scandinavia?
-Err.. Scandinavia is not a country, and in Finland we have a president..
-Is it Sarkozy?
-No, he's the president of France..

ps. Olen nyt Kutalla ja syön kananugetteja ja kuuntelen beatlesia. Järkyttävä paikka!!! Aivan ylituristisoitunut ja täynnä enemmän tai vähemmän päissään olevia ausseja. Ja super ystävälliset paikalliset joutuvat sietämään heitä joka päivä... Surullinen paikka.. Olin kyllä lukenut asiasta etukäteen mutta tulipa todettua itsekin. Onneksi liikenne näyttää jopa rauhallisemmalta kuin Jaavalla, vuokraan skootterin ja pakenen jonnekkin.....

Tilitys

Junassa istuessa on hyvää aikaa pohtia ja kirjoitella...

Siirryin tänään Yogyakartasta Cemoro Lawangiin, joka on vuoristokylä turistien suosiman (syystäkin, paikka on upea) Bromo-Tengger-Semerun kansallispuiston vieressä. Moni muukin kulkee siis samaa reittiä, ja tämä synnyttää paljon tarjontaa retkipaketeista, jonka ostamalla sinut ja muut turistit viedään täyteen ahdetulla tila-autolla (Toyota Grand Hiace tms) suoraan hostelliltasi Cemoro Lawangiin. Tätä yritti guesthousen omistaja myös minulle markkinoida, se olisi helpoin halvin ja nopein vaihtoehto, jne.. Kysyin myös n.5 muulta samaa reittiä kulkevalta reissaajalta, ja kaikki heistä aikoivat valita tämän vaihtoehdon.

Jaa. Itse en suostunut uskomaan tähän ollenkaan, olin aika varma että tässäkin on kyseessä tyhmiltä-rahat-pois meininki ja otin selvää muista vaihtoehdoista. Selvisikin että Cemoro Lawangiin pääsee myös menemällä ensin junalla Probolinggoon ja vaihtamalla siellä julkiseen minibussiin. No olipas vaikeaa. Ainoa kommervenkki oli Probolinggon uskomattoman sinnikkäät riivaajat jotka eivät millään meinanneet päästää minua julkiselle bussipysäkille vaan jopa väittivät ettei näitä busseja kulje enää tähän aikaan päivästä ja tarjosivat sen sijaan jotain omaa (astronomisen hintaista) retkeään. Tehdäänpä pieni vertailu...

Hinta: auto 190k, tsi(tee-se-itse) 110k

Kesto: auto n. 11h, tsi 9h juna + minibussi 2h = n. 11h

Jalkatila: auto: ahdas, tsi: juna oli niin tyhjä että yli puolet matkasta voit maata selällään penkillä. Loppumatka minibussissa ahdas, mutta kesto alle 2h.

WC: auto: ei , tsi: junasta löytyy.

Ravintola: Tätä ei löydy kummastakaan, mutta junan käytävillä kulkevilta kaupustelijoilta voi ostaa perinteisiä indonesialaisia snackseja edullisesti.

Edellä mainittujen lisäksi juna on turvallisempi  ja ekologisempi matkustusmuoto, ja väitän että maisematkin ovat junan ikkunasta paremmat(olet korkeammalla).

Näin junassa vain kaksi länsimaalaista turistia. Myöhemmin selvisi, että heistäkin toinen on asunut täällä jo pidempään. Miksi näin? En keksi tähän muita syitä kuin sen että suurin osa 'omatoimimatkaajista' uskoo suoraan mitä matkanjärjestäjät heille kertovat, ovat liian laiskoja/kykenemättömiä ottamaan selvää asioista, saatika opettelemaan sen verran kieltä että pystyvät tarvittaessa neuvottelemaan hinnoista tai kysymään ohjeita indonesiaksi.
Mutta turhaan minä heistä tässä enempää stressaan. Kukin tyylillään...

Hati-hati! (varovasti!)

Merapin valloitus alkoi 50km matkalla Selon vuoristokylään. Harkitsimme matkan taittamista moottoripyörällä mutta onneksi valittiin kuitenkin auto, sillä kesken matkan iski rankkasade.

Perillä Selossa Merapin huippu näkyi pilvien yläpuolella. Kraaterista nousi ajoittain pieniä savupilviä ilmaan, tässä vaiheessa viimeistään alkoi jännittää.
Aloitettiin kiipeämään klo 1 aamuyöstä. Sää oli puolipilvinen, ei tuullut juuri ollenkaan ja kuun valoakin oli jonkin verran. Hyvältä näyttää. Olimme päättäneet palkata oppaan kaiken varalta. Hän esitteli itsensä 'Jo':ksi ja antoi vesipullonsa ja ruokansa minulle kantoon. Hänhän on vain opas eikä mikään kantaja.

Ensimmäiset 200 metriä noustiin helppoa polkua tupakkapeltojen läpi, ja pikkuhiljaa reitti alkoi muuttua jyrkemmäksi ja kivisemmäksi. Minulla oli liikaa kantamusta repussa ja vaatetta päällä ja olin aivan hiestä märkä. Opas taas eteni kadehdittavan helpon ja varman näköisesti eikä näyttänyt missään vaiheessa väsyneeltä.

2.5 tuntia kiivettyämme vastassa oli tasanne ja muistomerkki tulivuorella kuolleelle kiipeilijälle. Kello oli n. 3:30. Jo ei puhunut juuri englantia, ja hän kirjoitti matkapuhelimella jonkun lauseen indonesiaksi, josta ymmärsin sanat huippu, kello ja viisi. Noh tämä riittää tiedoksi. Jäimme siis hetkeksi ison kivilohkareen viereen tuulensuojaan ja lähtisimme lähestymään huippua tunti ennen auringonnousua. Oli melko kylmä, ja vaihtopaitakin meni Lindalle koska hänellä ei ollut edes takkia vaan huppari.

Seuraava osio oli kiipeämistä nelivedolla upottavaa hiekkaista jyrkkää rinnettä ylös. Tämä oli ehkä älyttömin pätkä koko reissussa, otit 3 askelta eteenpäin ja valuit yhden takaisin. Lisäksi sumu oli melko tiheää, eteen ei nähnyt juuri mitään. Todellista taistelua... Linda oli vähällä luovuttaa sillä hän pelkäsi tippuvansa (turhaan, mitään todellista vaaraa ei ollut) pimeässä joltain jyrkänteeltä alas.
Hiekkaosion jälkeen aamu alkoi jo sarastamaan ja loput 100m ylös oli laavakivilohkareiden ja kuumaa höyryä puhkuvien venttiilien ohi kiipeämistä ja pujottelua. Oltiin huipulla tasan klo5, ja tarvitseeko edes sanoa että palkinto oli paras mahdollinen. Sumu oli hälvennyt ja sää oli kirkas, huipulta pystyi näkemään yli 100km päähän, mm. 5 yli 3km korkeaa tulivuorta (merbabu,sumbing,sindoro,slamet ja lawu). Merapin kraateri puski valkoista rikinhajuista höyryä vasten kasvoja. Huipulla oli meidän lisäksi 2 saksalaista ja heidän indonesialaiset kantajansa/oppaansa.

Kuvien lisääminen tähän blogi alustaan kännykällä on tehty niin vaikeaksi etten ole jaksanut paneutua siihen. Lindan blogissa on kuitenkin edustava otos kuvia ja hänen versionsa reissusta ruotsiksi!

Yogyakarta

Ennen kuin paasin tanne yogyakartaan jouduin ensimmaisen (tosin aika pienen) ukotuksen uhriksi. Laiskuuksissani nimittain varasin junaliput ja autokyydin Pangandaranista Sidarejan juna-asemalle matkatoimiston kautta. Katsoin etukateen etta hinta ilmastoidussa  vaunussa olisi n. 180k (180 000) rupiaa. Matkatoimiston tyyppi pyysi 200k, kuulostaa todella hyvalta silla hintaan kuuluisi viela 50km matka autolla juna-asemalle. Ostin sen. Kuitenkin vasta asemalla minulle realisoitui etta kaveri myikin lipun economy luokkaan (ei ilmastointia), jonka hinta on 55k. Lisaksi junaa piti venata viela 4 tuntia asemalla. Ei siina mitaan, economy luokassakin parjaa mutta hinta olisi ollut n. 140k halvempi jos olisi tuonkin hoitanut itse.

Paatinkin etta minimoin kaikki mahdolliset jarjestetyt retket yms tolloille suunnatut jarjestelyt, joiden tarkoituksena on vain erottaa sinut rahoistasi mahdollisimman nopeasti. Vuokrasin samantien taalla skootterin 3 paivaksi, rahaa saastyy, suhteellisen helppoa tsekata kaupunkia ymparoivat nahtavyydet itse eika minkaan lammaslauman mukana. Tottakai eksyin muutamaan kertaan mutta nokia maps auttaa! Borobudurin buddha temppeli oli todella vaikuttava, taytyy siitakin kuvia koittaa tanne laittaa.

Majoitusta taytyy kehua, paikka on nimeltaan EDUhostel. hinta minimaaliset 70k, aamupala kuuluu hintaan, ilmastointi. Kattoterassi auringonlaskun aikaan on mahtava paikka, tulivuoret siintaa violetissa horisontissa ja rukouskutsut raikaa. Kaukana kotoa ollaan.

Huomenna iltapaivasta alkaa tahan mennessa suurin seikkailu nimittain lahdetaan ruotsalaisen Lindan (joka on erittain kiinnostunut tulivuorista) kanssa kiipeamaan Merapi tulivuorelle. Wikipediasta voi tsekata etta kyseessa ei ole mikaan hoyhensarjan tulivuori, viimeisimmat tuhoisat purkaukset ovat olleet 2006 ja 2010. Talla hetkella tulivuoren aktiivisuus on kuitenkin normaalilla tasolla ja sinne kiipeaminen on suhteellisen turvallista. Tarkoitus on aloittaa kiipeaminen keskella yota jotta huipun saavuttaa auringonnousun aikaan. Nousua lahimmasta kylasta huipulle on n. 1200m. Toivottavasti surffauksen runnoma nilkka kestaa eika Linda hyydy kesken matkaa. Ei kai sita olisi yksinkaan sinne uskaltanut toisaalta paastaa. Saa nahda mita tulee, jannittaa aivan pirusti.

Rantaelämää

Viime päivien ohjelma on noudattanut yhtä kaavaa: aamulla surffausta, päivällä makoilua, iltapäivällä surffausta, illalla lisää makoilua, biljardin peluuta ja yleistä löysäilyä. Ainoastaan yhtenä päivänä poikkesin tästä kuviosta sillä vuokrasin skootterin kokeillakseni kuinka selviän paikallisen liikenteen seassa. Ihan ok se menikin, kunhan pysytteli rauhallisilla teillä. Keskusta-alue oli hiukan hektistä, jatkuvasti käsi töötillä ja toinen silmä tiessä ja toinen sivupeilissä.

 Tänään aallot olivat parempia(isompia) kuin pitkään aikaan, ja tietenkin onnistuin sitten noviisina nyrjäyttämään nilkkani aaltojen seassa. Paikalliset suosittelivat jotain paikallista 'traditional medicine' tohtoria, mutta päädyin kuitenkin hoitamaan itse itseäni. Joka tapauksessa surffaus saa jäädä nyt hetkeksi. Huomenna lähden yogyakartaan, tarkoituksena oli alunperin kiivetä merapi-tulivuorelle mutta saa nyt nähdä, miten tuo jalka paranee. Ehkä sitä odotelessa otan kielikurssin, niitä pitäisi olla paljon tarjolla.

Mikko ja Sanna: voin suositella paikkaa, mikäli löysäily rannalla ja surffauksen opettelu kiinnostaa. Western turistien määrä on siedettävä, ja täällä törmää muihin backpackereihin, jotka ovat keskimäärin ihan mukavia!( kunhan eivät ole jenkeistä)

Pangandaran,Bandung

Tänä aamuna heräsin siihen että huone tärisee. No ennen kuin ehdin sen kummemmin asiaan edes reagoida, tärinä jo loppui. Odottelin hetken ja menin pihalle katsomaan, paikalliset olivat niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Netistä löysin, että merellä 50km päässä oli ollut pieni 4.5 magnitudin maanjäristys... Noh tämä on ilmeisesti arkea täällä. Joka päivä jossain päin Indonesiaa maa järisee, ja useimmiten näistä ei aiheudu mitään vahinkoa. Huomasin kuitenkin että huoneeni betoniseinään on ilmaantunut pieniä halkeamia. Tuskinpa niistä vaaraa on. Huomenna menen surf guru Jeffin oppitunnille, saa nähdä mitä siitäkin tulee.

Viime tekstissä mainittu tulivuorireissu oli hiukan pettymys. Valitsin kohteeksi tangkuban perahu nimisen tulivuoren joka on osa luonnonpuistoa ja kaikista lähimpänä. Menomatka sujui kätevästi Toyota hiacen kokoisessa minibussissa jossa laskin olevan vähintään 24 matkustajaa (kaikki muut indonesialaisia). Kaksi heistä roikkui käytännössä auton ulkopuolella. Lisäksi jossain piilossa oli varmaan lapsia joten autossa todennäköisesti oli lähempänä 30 ihmistä. En tiedä rajoittaako laki matkustajamäärää henkilöautossa täällä mitenkään, mutta menihän tuo jo vähän överiksi. En tuntenut varpaita enää loppumatkasta koska indoherra istui käytännössä sylissäni koko matkan.

Itse tulivuorelle oli liiankin helppo kiivetä ja se oli täynnä indo turisteja. Lisäksi huippu ja toinen kraateri oli suljettu vulkaanisen aktiivisuuden vuoksi. Maisemat toki oli ok, mutta se siitä. Paluumatkalla kävin pienessä idyllisessä kylässä Bandungin pohjoispuolella, voin suositella. Lisäksi ensimmäinen (hyvin lyhyt ) keskustelu kokonaan indonesiaksi on nyt plakkarissa!