Tänä aamuna heräsin siihen että huone tärisee. No ennen kuin ehdin sen kummemmin asiaan edes reagoida, tärinä jo loppui. Odottelin hetken ja menin pihalle katsomaan, paikalliset olivat niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Netistä löysin, että merellä 50km päässä oli ollut pieni 4.5 magnitudin maanjäristys... Noh tämä on ilmeisesti arkea täällä. Joka päivä jossain päin Indonesiaa maa järisee, ja useimmiten näistä ei aiheudu mitään vahinkoa. Huomasin kuitenkin että huoneeni betoniseinään on ilmaantunut pieniä halkeamia. Tuskinpa niistä vaaraa on. Huomenna menen surf guru Jeffin oppitunnille, saa nähdä mitä siitäkin tulee.
Viime tekstissä mainittu tulivuorireissu oli hiukan pettymys. Valitsin kohteeksi tangkuban perahu nimisen tulivuoren joka on osa luonnonpuistoa ja kaikista lähimpänä. Menomatka sujui kätevästi Toyota hiacen kokoisessa minibussissa jossa laskin olevan vähintään 24 matkustajaa (kaikki muut indonesialaisia). Kaksi heistä roikkui käytännössä auton ulkopuolella. Lisäksi jossain piilossa oli varmaan lapsia joten autossa todennäköisesti oli lähempänä 30 ihmistä. En tiedä rajoittaako laki matkustajamäärää henkilöautossa täällä mitenkään, mutta menihän tuo jo vähän överiksi. En tuntenut varpaita enää loppumatkasta koska indoherra istui käytännössä sylissäni koko matkan.
Itse tulivuorelle oli liiankin helppo kiivetä ja se oli täynnä indo turisteja. Lisäksi huippu ja toinen kraateri oli suljettu vulkaanisen aktiivisuuden vuoksi. Maisemat toki oli ok, mutta se siitä. Paluumatkalla kävin pienessä idyllisessä kylässä Bandungin pohjoispuolella, voin suositella. Lisäksi ensimmäinen (hyvin lyhyt ) keskustelu kokonaan indonesiaksi on nyt plakkarissa!
Viime tekstissä mainittu tulivuorireissu oli hiukan pettymys. Valitsin kohteeksi tangkuban perahu nimisen tulivuoren joka on osa luonnonpuistoa ja kaikista lähimpänä. Menomatka sujui kätevästi Toyota hiacen kokoisessa minibussissa jossa laskin olevan vähintään 24 matkustajaa (kaikki muut indonesialaisia). Kaksi heistä roikkui käytännössä auton ulkopuolella. Lisäksi jossain piilossa oli varmaan lapsia joten autossa todennäköisesti oli lähempänä 30 ihmistä. En tiedä rajoittaako laki matkustajamäärää henkilöautossa täällä mitenkään, mutta menihän tuo jo vähän överiksi. En tuntenut varpaita enää loppumatkasta koska indoherra istui käytännössä sylissäni koko matkan.
Itse tulivuorelle oli liiankin helppo kiivetä ja se oli täynnä indo turisteja. Lisäksi huippu ja toinen kraateri oli suljettu vulkaanisen aktiivisuuden vuoksi. Maisemat toki oli ok, mutta se siitä. Paluumatkalla kävin pienessä idyllisessä kylässä Bandungin pohjoispuolella, voin suositella. Lisäksi ensimmäinen (hyvin lyhyt ) keskustelu kokonaan indonesiaksi on nyt plakkarissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti