Ei juuri raportoitavaa

Viikko meni balilla canggun rannalla surffatessa. Oikeastaan canggun alueella on monta rantaa, itse olin "old man's" rannalla käytännössä joka päivä. Tuolla aallot ovat rauhallisia ja sopivat aloittelijoille ja vanhemmille ukoille. Canggu on mukavan rauhallista aluetta riisipeltojen keskellä. Tosin sinnekin rakennetaan kovaa tahtia uutta, ja riisipellot ja lehmät saa väistyä. Kiinan kasvava kysyntä näyttää yltävän kaikkialle.

Mukava oppia uusi laji. Nykyään osaan jo kääntyä laudalla vasemmalle ja oikealle ja antaa tietä muillekin. Oppimista nopeutti Se että pamautin kerran ranskalaista kaveria päin kun en osannut väistää. Toisaalta kaveri oli itse typerästi tiellä. Surffaukseen kuuluu olennaisena osana etiketti, jonka mukaan määräytyvät mm. Väistämissäännöt.

Pari päivää sitten tein ekoteon ja lensin Singaporeen, nukuin yön Burger Kingin sohvalla ja seuraavalla lennolla takaisin. Vain saadakseni leiman passiin. Viisumia olisi voinut pidentää myös maassa mutta byrokratian rattaat pyörähtelevät tuskallisen hitaasti, enkä olisi ennen joulua päässyt minnekään.

Nyt ollaan kolmestaan lombokilla senggigissä. Melko sieluton lomakylä. Ei mitään tekemistä, ja tosi hiljaista, ja sateista. Lähdetäänkin huomenna eteenpäin senaruun luontoretkelle. Hyvä puoli sateessa on se, että vesiputoukset on nyt komeimmillaan. Joten niitä varmaan etsimään sitten.

koska ainakin toistaiseksi reissataan nyt kolmistaan, kuulumisia voi lukea myös Mikon ja Sannan blogista.

Surffipäiväkirja, luku 1

Noniin, ruoansulatuskanavan loppuosa ei falskaa enää joten takaisin harrastusten pariin.

Eilen etsiydyin Gerupukin lahdelle, missä piti olla isompia mutta silti aloittelijalle sopivia aaltoja. Surffispottiin päästäkseen pitää mennä veneellä lahden yli, ja jostain piti löytää seuraa jakamaan tästä aiheutuvia kustannuksia.
Aika pian törmäsinkin saksalaisiin Johannekseen ja Tinaan, jotka olivat samoissa aikeissa. Jostain kulman takaa pelmahti myös venekippari joten saatiin kulut jaettua, ja ei muuta kun aalloille.

Ja huhhuh minkä kokoisia aaltoja!! Virallinen mitta taisi olla 1.8 metriä mutta olisin itse veikannut varmaan 3 metriä. Joka tapauksessa täysin toista kaliiberia kuin rannan polvenkorkuset harjoitusaallot joihin olin tottunut. Pelkästään aaltojen murtumisesta kuuluva ääni sai kylmät väreet pintaan.. Olin sen verran sekavissa jännityksen ja pelon sekaisissa tiloissa, että jäin alkuun kauemmaksi katsomaan miten homma toimii, enkä yrittänytkään ottaa yhtään aaltoa. Johannes ja Tina sen sijaan suuntasivat suoraan aalloille..

Noh ei aikaakaan kun Tina meloo takaisin, hän oli kaatunut ja jäänyt aaltojen möyhennykseen. Tätähän sattuu mutta Tina oli sitä mieltä että ei kiitos tänään enää! Noilla aalloilla kun pannuttaa efekti on sama kuin menisi pesukoneesta läpi.. Seuraavana takaisin tulee Johannes, hänkin oli kaatunut heti ekalla aallolla ja rikkonut samassa rusikoinnissa lautansa! Eli ei mennyt ihan nappiin se reissu. Jouduttiin palaamaan tyhjin käsin.

Ei kuitenkaan annettu periksi vaan tänään lähdettiin uudestaan kokeilemaan onnea aaltojen kanssa, ja palkattiin vielä paikallinen guru jeesaamaan. Jännitti aivan p*rkeleesti mennä aaltojen sekaan eilisen jälkeen, mutta onneksi tänään aallot olivat 'vain' 1.5 metrisiä, eivätkä murtuneet giljotiinimaisesti vaan rauhallisemmin, eli sopivampaa surffaukseen! Shalemin neuvojen ja pienen työntöavun ansiosta parin tunnin aikana onnistuinkin saamaan 3 aaltoa, pitkiä yli 10 sek rideja! täytyy olla erittäin tyytyväinen tällä kokemuksella!

Tämänpäiväisen session jälkeen oon nyt saanu sellaisen kipinän tähän lajiin että matkustus surffirantoja kauemmas saa kyllä jäädä hetkeksi! Alkuhan on hauskin vaihe kaikissa lajeissa, kun kehittyy vielä nopeasti. Joten nautitaan nyt siitä...

Parantelua

Perinteinen turistiripulihan se tauti taisi silti olla, pakki meni sekaisin aikalailla heti viime kirjoituksen jälkeen. Kuume ja lihassäryt on onneks hävinneet, joten huomenna pääsee taas aktivoitumaan.

Nopeasta paranemisesta täytyy myös kiittää guesthousen Mamaa, joka on päivittäin kiikuttanut eteeni banaanipannukakkuja, nasi gorengia, teetä ja kahta erilaista lääkettä! Toinen tableteista oli imodiumia vastaavaa, ja toinen (nimeltään bodrex) sisälsi panadolin,duactin ja resilarin vaikuttavia aineita... Ei siis varsinaisesti mikään vatsataudin lääke mutta ajatus lienee tärkein!

Ajattelin piakkoin palata takaisin Balin saarelle ja tutkia sitä tarkemmin, sillä en halua vielä tuomita koko saarta etelä-Balin turistisoituneimpien paikkojen perusteella! Tänne Lombokillehan tulin lautalla, mutta voi olla että laiskuuksissani otan flygarin takaisin.. Hinta on lähes sama. Katsotaan nyt.

Yhtenä päivänä kävin pyörimässä Are Golingin kylässä, tarkoituksena oli kipaista sen vieressä olevalle pikku mäelle katselemaan maisemia. Paikka oli merkattu netistä löytyneeseen karttaan maininnalla "Beautiful scenery".Polun alku löytyikin helposti, mutta puolimatkassa ylös se loppui ja edessä oli kaulaan asti ulottuvaa piikkipensasta. Ilmeisesti ei hetkeen siellä oltu visiteerattu. Yritin runnoa piikkipuskista läpi mutta yritys osoittautui mahdottomaksi ilman pitkälahkeisia housuja, paitaa ja viidakkoveistä...

Alas könytessä törmäsin kyläläiseen Alexiin, joka ihmetteli puskien seasta ilmestynyttä verinaarmuilla olevaa hullua turistia. Alex on maanviljelijä kuten monet muutkin täällä. Sivuduuninaan hän kertoi kaivavansa kultaa mäeltä josta juuri olin tullut alas. Hän lupautuikin näyttämään kaivuukuoppaansa, jos tulen uudestaan käymään.

Tämä kullankaivuubuumi alkoi n. 4 vuotta sitten. Kultaesiintymät eivät ole mitenkään poikkeuksellisen runsaita ( muutenhan suuryritykset olisivat täällä jo), mutta kuitenkin riittäviä siihen että osa paikallisista on valmiita lähtemään tuohon erittäin rankkaan työhön toiveena osua isompaan esiintymään. Tämän lisäksi kullan erotteluun malmista käytetään melko alkukantaista laitteistoa ja myrkyllisiä kemikaaleja (netistä löytyneen tiedon mukaan elohopeaa ja syanidia). Lienee melko selvää että näissä oloissa nuo myrkyt päätyvät ravintoketjuun ennemmin tai myöhemmin... Touhuhan on tietysti laitonta, mutta se ei näytä tässä maassa muutenkaan olevan suuri este asioille. (korruptoituneet poliisit ja koko järjestelmä).

Hyvä puoli (minun näkökulmastani tietysti) näissä myrkyissä ja hämärätouhuissa on se että ne vähentävät suurten hotelli yms. sijoittajien halua investoida tänne, mikä puolestaan pitää tätä upeaa rannikkoa vielä toistaiseksi lähes koskemattomassa tilassaan..

ps. Käytössä on nykyään paikallinen liittymä, numero +62813 3976 7169

Pientä sairastelua

Aika pitkään selvisin ilman kummempia ongelmia. Viime yönä kuitenkin heräsin kuumeiseen oloon ja lihassärkyihin. Mitään vatsaoireita ei ole. Veikkaan jotain hyttysten levittämää virustautia, niitähän on useita. Ikävimpänä tietysti denguekuume. Olo on kuitenkin muuten ok, joten ei auta muuta kuin nyt lepäillä, jättää surffaukset väliin ja katsoa mihin suuntaan vointi menee. Ja varoa hyttysiä jatkossa enemmän. Enää ei harmitakaan niin paljon että maksoin 300€ japanin aivokuume-rokotteesta, eipähän tarvitse sitä ainakaan pelätä, vaikka harvinainen onkin...

Kuukausi takana

Naissa maisemissa vietetty viime paivat. Ei paha..

Samaisella rannalla on bambusta kyhatty ravintola, jonka menun ainoa vaihtoehto on "catch of the day". No muuta ei kylla tarvitsekaan. Hinta? 2e.

Mopolla kruisaillessa saa varoa milloin mitakin, eika vahiten naita lehmia Lombokilla. Onneksi liikenne muuten on erittain rauhallista verrattuna Jaavaan.

Ihan OK ilta Pangandaranissa

Ihan OK jyrkanne Balilla, moposeikkailujen loydoksia...

Tallaista myytavana Yogyakartan elaintorilla. Huomaa psykedeelisesti varjatyt kananpojat.

Polloja ja Gekkoja kaupan samaisella torilla.

Merapin rinteelta aamunkoiton aikaan. Taustalla Lawu-tulivuori, jonne hindut kapuavat meditoimaan...

Merapin kraaterin reunalta. Takana nakyva huippu on n. 20m korkeammalla mutta sinne paaseminen olisi vaatinut itsesuojeluvaiston taydellista puutosta, tai kiipeilyvalineistoa...

Normi Indonesialainen syottola

Josta sai tallaista ruokaa... Vaaleenpunaset raksut on tietaakseni keitettya katkaravun kuorta tms. Ihme kylla minkaanlaista turistiripulia en oo vielakaan onnistunut saamaan.

 

Jakartan liikennekaaos. Huomaa koulutytot lunkisti ylittamassa tieta.

Lempiruoka satay ayam, eli kanavarras, valmistumassa. Laatu tosin vaihtelee, joskus osa paloista on maksaa, janteita yms..

Yks tulivuorikraateri alkumatkasta. Asfalttitieta pitkin perille, joten ei juuri saavutuksen tunnetta.

Lomapohdintaa...

Varvasmurtuma taisi onneksi olla väärä diagnoosi. Kipu on hellittänyt jo huomattavasti.

Muutamia havaintoja:

Maanantaina kiinalaisia turisteja kuljettanut minibussi suistui rotkoon täällä Balilla, samoilla nurkilla missä oon ajellu skodellakin. Seurauksena 6 kuolonuhria, loput kyydissä olleet vammautuivat enemmän tai vähemmän. Juuri äsken taisin blastata näistä minidösistä. Pirulaiset kun ajavat tuhatta ja sataa, yrittäen saada mahdollisimman monta keikkaa päivälle. Ja tietenkin nuo kotterot ahdetaan niin täyteen kuin mahdollista. Vältän viimeiseen asti.

Merapi-tulivuori oli ampunut tuhkapilven 2 kilsan korkeuteen ja 30km päähän 4 päivää sen jälkeen, kun kävimme sitä ihmettelemässä. Huhhuh. Myönnetään näin jälkikäteen että ei ehkä turvallisimmasta päästä se reissu. (myös HS mainitsi asiasta).

Indonesiassa on kuollut 3 ihmistä lintuinfluenssaan (h5n1) tänä vuonna. Kun ottaa huomioon että täällä on kanoja hatusta vetäen n. 100-500 miljoonaa, täytyy todeta että h5n1 lienee murheista vähäisempiä(ja liiotelluimpia).

Naapurihuoneen aussipariskunta aikoo ostaa puolet kämpästä itselleen ja asustaa siinä miehen mukaan niin kauan kuin 50 tonnin säästöt riittää. Se muuten riittää aika monen talven yli. Näin vaatimattomalle suomalaiselle tuntui erikoiselta että äijä mainitsi tilinsä saldon ennen nimeään. Meilläpäin pidettäisiin rehvastelijana. Tällaista vaikutelmaa en kuitenkaan kaverista saanut, tapa ja äänensävy millä hän asian ilmaisi oli sama kuin päivän surffikeleistä puhuttaessa.

Mikäli säiden valtias sallii (eli pyykit on kuivuneet) lähden huomenna jatkamaan matkaa. Tämä Balin Bingin beach oli juuri sopiva paikka lyhyeen laiskotteluun( ja surffaukseen jos en olisi niin huono). Oma parveke suoraan merelle, 13 egee yö. Paikallisten omistama, joten rahat toivottavasti jäävät tänne.

Tämän rantasipaleen vika on kuitenkin siinä että ihmiset täällä ovat lomalla, omissa oloissaan. Itse taas olen matkalla, joten en koe kuuluvani joukkoon. Todennäköisesti riipaisen viereiselle Lombokin saarelle. Siellä pitäisi sataakin vähemmän.
 

Suunnittelematon pysähdys

Mursin todennäköisesti varpaan tänä aamuna. Joten ainakaan viikkoon tuskin liikun mihinkään kauemmas tai teen mitään kummempaa. Mikä ei toisaalta ole ollenkaan huono asia.

Jaava nähty?

Eilen herätyskello soi 3:30, sillä en ollut vielä saanut tarpeekseni auringonnousuista tulivuorimaisemissa. Tällä kertaa tiedossa oli helpompi tapaus sillä suositulle näköalatasanteelle vuoren rinteellä pääsee myös autolla ja tasanteelta avautuva maisema löytyy monesta postikortista ja Indonesiaa mainostavasta prujusta. Itse päätin kuitenkin kävellä, olosuhteet olivat täydelliset. Täysikuu kirkkaalla taivaalla, viileässä vuoristoilmassa.

Näköalatasanteella oli jo melkoinen lauma turisteja virittelemässä kameroitaan. Ylemmäksi huipulle asti olisi myös päässyt, mutta en olisi ehtinyt sinne ennen auringonnousua.  Halusin kuitenkin nauttia maisemasta yksin joten kapusin vuorenrinnettä hiukan sivummalle josta löytyi rauhallisempi spotti. Kuten Merapilla, täälläkin olosuhteiden suhteen kävi tuuri. Juuri ennen auringonnousua kaukana näkyvä Semeru-tulivuori päästi ilmoille pienen purkauksen, ja samaan aikaan sen rinteillä oli ukkosmyrsky! Jäätävän upea näky!

Lähdin vielä samana päivänä eteenpäin Banyuwangiin Jaavan itärannikolle, ja perillä lopulta 9 tunnin bussissa suoritettujen istumalihasharjoitusten jälkeen.  Toiveena oli sieltä käsin käydä katsomassa kilpikonnien touhuja Sukamadessa. 100km matka sinne ja takaisin olisi vaatinut 4wd autoa, ja hintapyyntö tästä oli veret seisauttavat 1.5 miljoonaa(100 €), eikä se siitä laskenut tinkimisestä huolimatta. En löytänyt ketään muuta halukasta lähtijää jakamaan kuluja, joten jäi tekemättä. Sukamadeen olisi ollut teoriassa mahdollista mennä 'julkisilla'(kuorma-auton lavalla) mutta tämä olisi ollut vähintäänkin seikkailu. Olisin varmaan kokeillut sitä ellei kulunut viikko olisi jo ollut aika hektistä paikasta toiseen siirtymistä ja vuorille kiipeämistä lyhyillä yöunilla.

Kilpikonnat jäivät siis tällä kertaa näkemättä, ja hyppäsin Balille menevälle lautalle. Jaavaa on tutkittu nyt kolmisen viikkoa, ja monta mielenkiintoista paikkaa jäi silti näkemättä. Vielä  17507  saarta jäljellä. Tällä menolla kaikki saaret olisi tutkittu ennen juhannusta vuonna 3068.

Tätä kirjoittaessa olen jo bussissa matkalla Denpasariin. Sieltä ajattelin mennä Kutan rannalle, joka on supersuosittu pakettikohde mutta toimisi hyvänä tukikohtana viettää hetki 'lomaa matkustamisesta' ja jos liikenne näyttää inhimilliseltä, tutkia mopolla saarta tarkemmin.

Banyuwangin torilla kävin hauskan 'keskustelun' myyjän kanssa:
-Where you from sir?
-Finland
-Oh, is it close to England? (Jostain syystä lähes kaikki kysyvät tätä, ehkä he kuulevat väärin ja luulevat minun sanoneen England)
-No, its in Northern europe, Scandinavia..
-Okay who is king of Scandinavia?
-Err.. Scandinavia is not a country, and in Finland we have a president..
-Is it Sarkozy?
-No, he's the president of France..

ps. Olen nyt Kutalla ja syön kananugetteja ja kuuntelen beatlesia. Järkyttävä paikka!!! Aivan ylituristisoitunut ja täynnä enemmän tai vähemmän päissään olevia ausseja. Ja super ystävälliset paikalliset joutuvat sietämään heitä joka päivä... Surullinen paikka.. Olin kyllä lukenut asiasta etukäteen mutta tulipa todettua itsekin. Onneksi liikenne näyttää jopa rauhallisemmalta kuin Jaavalla, vuokraan skootterin ja pakenen jonnekkin.....

Tilitys

Junassa istuessa on hyvää aikaa pohtia ja kirjoitella...

Siirryin tänään Yogyakartasta Cemoro Lawangiin, joka on vuoristokylä turistien suosiman (syystäkin, paikka on upea) Bromo-Tengger-Semerun kansallispuiston vieressä. Moni muukin kulkee siis samaa reittiä, ja tämä synnyttää paljon tarjontaa retkipaketeista, jonka ostamalla sinut ja muut turistit viedään täyteen ahdetulla tila-autolla (Toyota Grand Hiace tms) suoraan hostelliltasi Cemoro Lawangiin. Tätä yritti guesthousen omistaja myös minulle markkinoida, se olisi helpoin halvin ja nopein vaihtoehto, jne.. Kysyin myös n.5 muulta samaa reittiä kulkevalta reissaajalta, ja kaikki heistä aikoivat valita tämän vaihtoehdon.

Jaa. Itse en suostunut uskomaan tähän ollenkaan, olin aika varma että tässäkin on kyseessä tyhmiltä-rahat-pois meininki ja otin selvää muista vaihtoehdoista. Selvisikin että Cemoro Lawangiin pääsee myös menemällä ensin junalla Probolinggoon ja vaihtamalla siellä julkiseen minibussiin. No olipas vaikeaa. Ainoa kommervenkki oli Probolinggon uskomattoman sinnikkäät riivaajat jotka eivät millään meinanneet päästää minua julkiselle bussipysäkille vaan jopa väittivät ettei näitä busseja kulje enää tähän aikaan päivästä ja tarjosivat sen sijaan jotain omaa (astronomisen hintaista) retkeään. Tehdäänpä pieni vertailu...

Hinta: auto 190k, tsi(tee-se-itse) 110k

Kesto: auto n. 11h, tsi 9h juna + minibussi 2h = n. 11h

Jalkatila: auto: ahdas, tsi: juna oli niin tyhjä että yli puolet matkasta voit maata selällään penkillä. Loppumatka minibussissa ahdas, mutta kesto alle 2h.

WC: auto: ei , tsi: junasta löytyy.

Ravintola: Tätä ei löydy kummastakaan, mutta junan käytävillä kulkevilta kaupustelijoilta voi ostaa perinteisiä indonesialaisia snackseja edullisesti.

Edellä mainittujen lisäksi juna on turvallisempi  ja ekologisempi matkustusmuoto, ja väitän että maisematkin ovat junan ikkunasta paremmat(olet korkeammalla).

Näin junassa vain kaksi länsimaalaista turistia. Myöhemmin selvisi, että heistäkin toinen on asunut täällä jo pidempään. Miksi näin? En keksi tähän muita syitä kuin sen että suurin osa 'omatoimimatkaajista' uskoo suoraan mitä matkanjärjestäjät heille kertovat, ovat liian laiskoja/kykenemättömiä ottamaan selvää asioista, saatika opettelemaan sen verran kieltä että pystyvät tarvittaessa neuvottelemaan hinnoista tai kysymään ohjeita indonesiaksi.
Mutta turhaan minä heistä tässä enempää stressaan. Kukin tyylillään...

Hati-hati! (varovasti!)

Merapin valloitus alkoi 50km matkalla Selon vuoristokylään. Harkitsimme matkan taittamista moottoripyörällä mutta onneksi valittiin kuitenkin auto, sillä kesken matkan iski rankkasade.

Perillä Selossa Merapin huippu näkyi pilvien yläpuolella. Kraaterista nousi ajoittain pieniä savupilviä ilmaan, tässä vaiheessa viimeistään alkoi jännittää.
Aloitettiin kiipeämään klo 1 aamuyöstä. Sää oli puolipilvinen, ei tuullut juuri ollenkaan ja kuun valoakin oli jonkin verran. Hyvältä näyttää. Olimme päättäneet palkata oppaan kaiken varalta. Hän esitteli itsensä 'Jo':ksi ja antoi vesipullonsa ja ruokansa minulle kantoon. Hänhän on vain opas eikä mikään kantaja.

Ensimmäiset 200 metriä noustiin helppoa polkua tupakkapeltojen läpi, ja pikkuhiljaa reitti alkoi muuttua jyrkemmäksi ja kivisemmäksi. Minulla oli liikaa kantamusta repussa ja vaatetta päällä ja olin aivan hiestä märkä. Opas taas eteni kadehdittavan helpon ja varman näköisesti eikä näyttänyt missään vaiheessa väsyneeltä.

2.5 tuntia kiivettyämme vastassa oli tasanne ja muistomerkki tulivuorella kuolleelle kiipeilijälle. Kello oli n. 3:30. Jo ei puhunut juuri englantia, ja hän kirjoitti matkapuhelimella jonkun lauseen indonesiaksi, josta ymmärsin sanat huippu, kello ja viisi. Noh tämä riittää tiedoksi. Jäimme siis hetkeksi ison kivilohkareen viereen tuulensuojaan ja lähtisimme lähestymään huippua tunti ennen auringonnousua. Oli melko kylmä, ja vaihtopaitakin meni Lindalle koska hänellä ei ollut edes takkia vaan huppari.

Seuraava osio oli kiipeämistä nelivedolla upottavaa hiekkaista jyrkkää rinnettä ylös. Tämä oli ehkä älyttömin pätkä koko reissussa, otit 3 askelta eteenpäin ja valuit yhden takaisin. Lisäksi sumu oli melko tiheää, eteen ei nähnyt juuri mitään. Todellista taistelua... Linda oli vähällä luovuttaa sillä hän pelkäsi tippuvansa (turhaan, mitään todellista vaaraa ei ollut) pimeässä joltain jyrkänteeltä alas.
Hiekkaosion jälkeen aamu alkoi jo sarastamaan ja loput 100m ylös oli laavakivilohkareiden ja kuumaa höyryä puhkuvien venttiilien ohi kiipeämistä ja pujottelua. Oltiin huipulla tasan klo5, ja tarvitseeko edes sanoa että palkinto oli paras mahdollinen. Sumu oli hälvennyt ja sää oli kirkas, huipulta pystyi näkemään yli 100km päähän, mm. 5 yli 3km korkeaa tulivuorta (merbabu,sumbing,sindoro,slamet ja lawu). Merapin kraateri puski valkoista rikinhajuista höyryä vasten kasvoja. Huipulla oli meidän lisäksi 2 saksalaista ja heidän indonesialaiset kantajansa/oppaansa.

Kuvien lisääminen tähän blogi alustaan kännykällä on tehty niin vaikeaksi etten ole jaksanut paneutua siihen. Lindan blogissa on kuitenkin edustava otos kuvia ja hänen versionsa reissusta ruotsiksi!

Yogyakarta

Ennen kuin paasin tanne yogyakartaan jouduin ensimmaisen (tosin aika pienen) ukotuksen uhriksi. Laiskuuksissani nimittain varasin junaliput ja autokyydin Pangandaranista Sidarejan juna-asemalle matkatoimiston kautta. Katsoin etukateen etta hinta ilmastoidussa  vaunussa olisi n. 180k (180 000) rupiaa. Matkatoimiston tyyppi pyysi 200k, kuulostaa todella hyvalta silla hintaan kuuluisi viela 50km matka autolla juna-asemalle. Ostin sen. Kuitenkin vasta asemalla minulle realisoitui etta kaveri myikin lipun economy luokkaan (ei ilmastointia), jonka hinta on 55k. Lisaksi junaa piti venata viela 4 tuntia asemalla. Ei siina mitaan, economy luokassakin parjaa mutta hinta olisi ollut n. 140k halvempi jos olisi tuonkin hoitanut itse.

Paatinkin etta minimoin kaikki mahdolliset jarjestetyt retket yms tolloille suunnatut jarjestelyt, joiden tarkoituksena on vain erottaa sinut rahoistasi mahdollisimman nopeasti. Vuokrasin samantien taalla skootterin 3 paivaksi, rahaa saastyy, suhteellisen helppoa tsekata kaupunkia ymparoivat nahtavyydet itse eika minkaan lammaslauman mukana. Tottakai eksyin muutamaan kertaan mutta nokia maps auttaa! Borobudurin buddha temppeli oli todella vaikuttava, taytyy siitakin kuvia koittaa tanne laittaa.

Majoitusta taytyy kehua, paikka on nimeltaan EDUhostel. hinta minimaaliset 70k, aamupala kuuluu hintaan, ilmastointi. Kattoterassi auringonlaskun aikaan on mahtava paikka, tulivuoret siintaa violetissa horisontissa ja rukouskutsut raikaa. Kaukana kotoa ollaan.

Huomenna iltapaivasta alkaa tahan mennessa suurin seikkailu nimittain lahdetaan ruotsalaisen Lindan (joka on erittain kiinnostunut tulivuorista) kanssa kiipeamaan Merapi tulivuorelle. Wikipediasta voi tsekata etta kyseessa ei ole mikaan hoyhensarjan tulivuori, viimeisimmat tuhoisat purkaukset ovat olleet 2006 ja 2010. Talla hetkella tulivuoren aktiivisuus on kuitenkin normaalilla tasolla ja sinne kiipeaminen on suhteellisen turvallista. Tarkoitus on aloittaa kiipeaminen keskella yota jotta huipun saavuttaa auringonnousun aikaan. Nousua lahimmasta kylasta huipulle on n. 1200m. Toivottavasti surffauksen runnoma nilkka kestaa eika Linda hyydy kesken matkaa. Ei kai sita olisi yksinkaan sinne uskaltanut toisaalta paastaa. Saa nahda mita tulee, jannittaa aivan pirusti.

Rantaelämää

Viime päivien ohjelma on noudattanut yhtä kaavaa: aamulla surffausta, päivällä makoilua, iltapäivällä surffausta, illalla lisää makoilua, biljardin peluuta ja yleistä löysäilyä. Ainoastaan yhtenä päivänä poikkesin tästä kuviosta sillä vuokrasin skootterin kokeillakseni kuinka selviän paikallisen liikenteen seassa. Ihan ok se menikin, kunhan pysytteli rauhallisilla teillä. Keskusta-alue oli hiukan hektistä, jatkuvasti käsi töötillä ja toinen silmä tiessä ja toinen sivupeilissä.

 Tänään aallot olivat parempia(isompia) kuin pitkään aikaan, ja tietenkin onnistuin sitten noviisina nyrjäyttämään nilkkani aaltojen seassa. Paikalliset suosittelivat jotain paikallista 'traditional medicine' tohtoria, mutta päädyin kuitenkin hoitamaan itse itseäni. Joka tapauksessa surffaus saa jäädä nyt hetkeksi. Huomenna lähden yogyakartaan, tarkoituksena oli alunperin kiivetä merapi-tulivuorelle mutta saa nyt nähdä, miten tuo jalka paranee. Ehkä sitä odotelessa otan kielikurssin, niitä pitäisi olla paljon tarjolla.

Mikko ja Sanna: voin suositella paikkaa, mikäli löysäily rannalla ja surffauksen opettelu kiinnostaa. Western turistien määrä on siedettävä, ja täällä törmää muihin backpackereihin, jotka ovat keskimäärin ihan mukavia!( kunhan eivät ole jenkeistä)

Pangandaran,Bandung

Tänä aamuna heräsin siihen että huone tärisee. No ennen kuin ehdin sen kummemmin asiaan edes reagoida, tärinä jo loppui. Odottelin hetken ja menin pihalle katsomaan, paikalliset olivat niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Netistä löysin, että merellä 50km päässä oli ollut pieni 4.5 magnitudin maanjäristys... Noh tämä on ilmeisesti arkea täällä. Joka päivä jossain päin Indonesiaa maa järisee, ja useimmiten näistä ei aiheudu mitään vahinkoa. Huomasin kuitenkin että huoneeni betoniseinään on ilmaantunut pieniä halkeamia. Tuskinpa niistä vaaraa on. Huomenna menen surf guru Jeffin oppitunnille, saa nähdä mitä siitäkin tulee.

Viime tekstissä mainittu tulivuorireissu oli hiukan pettymys. Valitsin kohteeksi tangkuban perahu nimisen tulivuoren joka on osa luonnonpuistoa ja kaikista lähimpänä. Menomatka sujui kätevästi Toyota hiacen kokoisessa minibussissa jossa laskin olevan vähintään 24 matkustajaa (kaikki muut indonesialaisia). Kaksi heistä roikkui käytännössä auton ulkopuolella. Lisäksi jossain piilossa oli varmaan lapsia joten autossa todennäköisesti oli lähempänä 30 ihmistä. En tiedä rajoittaako laki matkustajamäärää henkilöautossa täällä mitenkään, mutta menihän tuo jo vähän överiksi. En tuntenut varpaita enää loppumatkasta koska indoherra istui käytännössä sylissäni koko matkan.

Itse tulivuorelle oli liiankin helppo kiivetä ja se oli täynnä indo turisteja. Lisäksi huippu ja toinen kraateri oli suljettu vulkaanisen aktiivisuuden vuoksi. Maisemat toki oli ok, mutta se siitä. Paluumatkalla kävin pienessä idyllisessä kylässä Bandungin pohjoispuolella, voin suositella. Lisäksi ensimmäinen (hyvin lyhyt ) keskustelu kokonaan indonesiaksi on nyt plakkarissa!

Ensikosketus Indonesiaan

Saastepilviä näkyy jo ikkunasta, vaikka lento kestää vielä puoli tuntia. Saapuminen Jakartaan oli kuitenkin kivuttomampi kuin kuvittelin. Terminaalista ulos astuessa vastassa kuuma ja kostea ilma, ja vain 2! taksikuskia, eivätkä nekään kovin aggressiivisia olleet. Päätin kuitenkin säästää ja kokeilla julkista liikennettä, mikä lienee maailman surkeimpia jos suhteuttaa asukasmäärään. Metroahan kaupungissa ei ole, vaan ainoastaan bussiverkosto joka kulkee omaa sille varattua kaistaansa. Bussit ovat luonnollisesti aivan täynnä ja erittäin kuumia. Busseissa myöskään ei ole mitään näyttöä joka kertoisi seuraavan pysäkin ja pysäkkien nimet näkyy missä sattuu tai ne eivät näy ollenkaan. Kuitenkin joka bussissa oli poika huutelemassa pysäkkien nimiä, joten korvat tarkkana. Matka kentältä hostellille kesti n.3h.

Hostellissa törmäsin Ahvenanmaalaiseen Ricoon joka oli tulossa Phuketista baarimikkokurssilta ja aikoi etsiä töitä uudesta seelannista. Käytiin katsomassa batavian vanhakaupunki alue mikä oli ok, paljon koululaisia jotka halusivat haastatella meitä ja ottaa yhteiskuvia. Sen sijaan sunda kelapan satama-alue oli pettymys. National monument oli myös kiinni juuri sinä päivänä kun yritettiin sinne mennä. Rico kertoi että lähipäivinä Jakartassa juostaan maraton. Itse en juoksisi kilometriäkään tässä kuumuudessa ja pakokaasujen seassa...

Jakarta ei todellakaan ole mikään kaupunkimomakohde,ainakaan perinteisessä mielessä. Käveleminen minnekään ei ole järkevää etäisyyksien, jalkakäytävien puutteen, kuumuuden ja liikenneruuhkien takia. Varsinaisia nähtävyyksiä on vähän ja budjettihintaista tekemistäkään ei oikein tunnu olevan ostoskeskuksissa pyörimistä lukuunottamatta(tätä paikalliset,joilla on aikaa ja rahaa, tuntuvat tekevän.)

Hauska kokemus oli parturissa käynti, parturityttö ei puhunut sanaakaan englantia enkä minäkään osannut erittäin rajallisella Indonesian taidolla juuri mitään selittää. Yritin näyttää kuvia mutta lopulta tytöltä taisi mennä pasmat aivan sekaisin sillä hän lähti takahuoneeseen kikattamaan ja hokemaan "tuka tuka". No venailin tuolissa hetken ja vanhempi herra tuli ottamaan tilanteen haltuun. Hänkään ei puhunut englantia mutta lopputulos oli oikein hyvä, ja hinta edullinen.

Muutamia omituisia asioita:
 -junassa saattaa olla peräkkäin 3 vaunua joissa kaikissa on numero 2 ,jonka jälkeisessä vaunussa on numerot 4 ja 6??
-Kadut on numeroitu, mutta järjestys ei etene niin kuin numerot normaalisti etenevät. Esim peräkkäin samalla puolella voi olla 25 ja 48, ja 27 on 200m päässä. En löydä logiikkaa.

Seuraava varsinainen kohde on Pangandaran, mutta otin välipysähdyksen tänne Bandungiin koska ei kiinnosta istua bussissa 10+h putkeen. Tämän kaupungin vetonaula (indoille) on kymmenet outlet myymälät, missä myydään merkkituotteita joissa on pieniä fiboja, eivätkä kelpaa vientiin, 1/10 hintaan normaalista. Itseäni kuitenkin kiinnostaa kaupunkia ympäröivät tulivuoret, joista yhdelle aion huomenna löytää tieni jotenkin. Mitään turisteille suunnattuja retkiä niille ei järjestetä, koska täällä ei ole turisteja. Eli pieniä hankaluuksia ehkä odotettavissa mutta katsotaan mihin päädytään!
 

Singapore

Nyt sain tamankin viimein perustettua. Syy viivastymiselle oli se, etten heti keksinyt taydellista otsikkoa blogille. Heh. Blogin tarkoitus on lahinna valivuoden aikana valittaa tietoa siita etta  kaikki on reissussa ok. Lisaksi saatan kirjoittaa tanne jotain havaintoja tai kokemuksia jos sellaisia sattuu kohdalle.

Matka sujui ok. Lentokentalta kartta kateen ja metrolla hostellia lahimmalle pysakille. 5 min kavely ja olinkin jo hostellilla. Pieni, aika hiljainen sivukatu, lahella keskustaa. Erittain smoothia ottaen huomioon etta ollaan miljoonakaupungissa. Muutenkin suunnistaminen taalla on erittain helppoa, kaikilla kaduilla on nimi ja keskusta-alue on kaveltavan kokoinen.

Hostelli on taynna ausseja jotka istuvat loungessa napraamassa macbookejaan. Kaikki tuntuvat tekevan omia juttujaan, mitaan yhteista ohjelmaa aamupalaa lukuunottamatta ei tunnu olevan. Muuten hostelli on kylla oikein viihtyisa, ei mitaan valittamista.

Taalla Singaporessahan voi tehda lahes mita vaan jos on rahaa. Hiihto/laskettelukeskuskin loytyy!? No itse kuitenkin paatin viettaa aikaa kavelemalla ympari kaupunkia ja katselemassa paikkoja. Olen pienesta asti ollut aina enemman kiinnostunut sivukujista kuin itse nahtavyyksista. Katukuvassa tunnistaa selvasti kiinalaiset, seka tummaihoiset intialaiset, jotka ilmeisesti ovat tamileja. Merkillepantavaa on se etta lahes poikkeuksetta rakennustyomiehet, siivoojat, yms raskaan fyysisen (ja tuskin hyvin palkatun) tyon tekijat ovat tamileja. Liikemiehet yms. taloudellisesti menestyvan nakoiset ihmiset taas ovat lahes aina kiinalaisia. Sosiaalista segregaatiota siis taallakin. Lisaksi taalla nakyy malesialaisia, jotka eivat niin selvasti ole lokeroitavissa kuin tamilit ja kiinalaiset.

Huomenna siirryn Jakartaan, joka etukateistiedon mukaan on maailman 3. saastunein kaupunki, liikenteeltaan erittain kaoottinen, niin sekava etteivat edes taksikuskit tieda suurinta osaa paikoista. jne jne jne. Kuitenkin odotan mielenkiinnolla etta paasen todistamaan asiaa paikan paalle. Kaipaan vahan originellimpaa ymparistoa kuin tama siloitettu Singapore ja sen iphoneen rapattavat kiinalaiset liikemiehet.

ps. loysin kuolettavan isosta IT-ostoskeskuksesta nokiaan suojakuoren kun ei tosiaan gigantissa ollut. Tanne asti piti tulla perhana.